«

»

heinä 27

Murtunutsydämisen miehen talossa

Hei Raimo, tässä on nyt juttu.

Rakensin sen jännittävästi siten, että lähdemme jäljittämään koululta löytyneitä johtolankoja ja ne johtavat sinun luoksesi. Teet kerta kaikkiaan hienoa työtä mielestäni. Jutussa sitä ei valitettavasti käsitellä kovinkaan laajasti, sillä pääosassa on itse mysteeri ja sinun intohimosi lähetystyöhön sekä kohtaamasi haasteet, työ ei totisesti ole helppoa. Arvostan.

Kerro, löydätkö asiavirheitä? Katson ne kuntoon huomenna.

Sonja Huhtaniska

kurssikeskus

Murtunutsydämisen miehen talossa

Miksi täydellisesti tuhotulla lappilaisella ala-asteella on kaikkialla venäjänkielisiä esitteitä, joissa kerrotaan 1990-luvun alussa kuolleen savolaisen lapsievankelistan tarinaa? Jäljet johtavat murtunutsydämisen miehen luo.

Jos nämä seinät osaisivat puhua, ei niiltä mahtaisi suunvuoroa saadakaan. Tässä hylätyssä koulurakennuksessa on totta vieköön tapahtunut jotakin erikoista.
Katselemme valokuvaaja Anssi Jokirannan kanssa hämmentyneinä ympärillemme yhdessä luokkahuoneista. Entisen Rovaniemen maalaiskunnan alueella sijaitseva kivitalo on tuhottu puistattavalla päättäväisyydellä, lattiasta kattoon.
Mutta ei siinä vielä kaikki.
Luokassa on sänkyjä. Astioita. Vaatteita. Aivan kuin joku olisi asunut täällä ja lähtenyt kiireellä yön selkään, kauan sitten.
Erityisesti yksi asia kiinnittää huomiomme: vaaleanvihreät vihkoset, joiden kansiin on painettu pellavapäinen pikkupoika sekä levottomuutta herättävät numerot.
14.4.1984–23.7.1992.
Esitteitä on ympäri koulurakennusta, kaikkialla. Ne on painettu vuonna 2011.
Tiedämme suurin piirtein, milloin jotakin on tapahtunut. Mutta mitä ja miksi – se jää meille arvoitukseksi. Sillä esitteet on painettu venäjänkielellä.
Paitsi että, hetkinen. Ohuen vihkosen viimeiseltä sivulta työparini löytää johtolangan: kuvan hautakivestä, jonka kulmaan on ikuistettu kansikuvapojan kasvot. Kiveen on kaiverrettu nimi: Jussi Heikki Havukainen.
Seisomme revityn rakennuksen läpitunkevassa hiljaisuudessa.
Mitä ihmettä tämä merkitsee?

Johtalanka 1: Lapsievankelista

Nyt tarvitaan salapoliisin työtä. Kerro, kerro, googletin: kuka on Jussi Heikki Havukainen?
Mielekkäitä hakutuloksia tulee tarjolle kaksi. Ensimmäinen on Koillis-Savon sanomissa syyskuussa 1992 julkaistu hartausteksti. Sen on laatinut Kaavin kunnan pitkäaikainen kirkkoherra, Jari Muta.
Toisen, elämänkerrallisen tekstin on kirjoittanut Jussin isä, Kalevi Havukainen. Ilmenee, että nimenomaan tämä tarina on käännetty vaaleanvihreisiin vihkosiin venäjäksi.
Tarina. Sitä voi luonnehtia hätkähdyttäväksi.
Tarinan mukaan Jussi oli savolainen lapsievankelista, joka tuli uskoon viisivuotiaana ja todisti siitä lähtien herran sanaa peräänantamattomalla palolla. Hänen vanhempansa olivat helluntailaisia, mutta Jussi itse halusi liittyä luterilaiseen kirkkoon.
• Päiväkodissa ruokapöydässäkin hän lauloi ”Lähde Jumalaan pulppuaapi, virta Herran täynnä on.” Kun Jussi ei malttanut olla hiljaa, hänet laitettiin keittiöön syömään, Kalevi-isä kirjoittaa.
Jussi kiersi kertomassa jumalasta kaikille, jotka suinkin olivat valmiita kuulemaan – ja myös heille, jotka eivät välttämättä olisi olleet valmiita. Isän kirjoituksen mukaan hän muun muassa opasti erästä aikamiestä seuraavasti:
• Ei sinun omilla voimilla tarvitse lopettaa kaljan juontia ja tupakan polttoa, vaan Jeesus antaa sinulle uuden mielen ja halun.
Pienen evankelistan maanpäällinen taival jäi lyhyeksi. Jussi oli kuollessaan vain kahdeksanvuotias. Viimeisen kerran, kun vanhemmat näkivät poikansa elossa, tämä pyysi anteeksi:
• Äiti, älä ole minulle vihainen, jos en tänään muista tulla ajoissa kotiin, sillä tänään minun on ehdottomasti oltava Jumalan sanan kuulossa.
Myöhemmin samana iltapäivänä isä löysi hänet hukkuneena läheisestä järvestä.
Sekä Mutan että Havukaisen kirjoituksissa kerrotaan kuolemaan liittyvästä, merkillisestä sivujuonteesta. Hieman aiemmin Jussin kuolinpäivänä eräs Havukaisen perheen tuttava, 12-vuotias Olli-poika, oli joutunut onnettomuuteen.
Tämä kuitenkin tuli tajuihinsa ambulanssissa ja kertoi kuljettajille nähneensä ilmestyksen, jossa hänet käännytettiin viime hetkellä pois taivaanporteilta. Sen sijaan, hänen näyssään, porteista kävi Jussi.
Soitan sekä Jari Mutalle että Kalevi Havukaiselle. Molemmat ovat oikeita, olemassa olevia henkilöitä ja vakuuttavat kertomansa todeksi. Pienen evankelistan isä vastaa puhelimeen kesämökillään.
• Niin se kaikki tapahtui. Jussi oli aika erikoinen nappula, hän sanoo lempeästi ja katselee tontillaan sijaitsevaa kohtaa, josta pojan haudalle aikanaan haettiin kivi.
Jos Jussi olisi saanut elää, tämä olisi nyt 33-vuotias. Poika jätti kuitenkin jälkensä lähetystyön alalle. Hänestä kertovaa tekstiä on käännetty useille kielille, jopa kiinaksi.
Isä on tehnyt sovinnon menetyksensä kanssa.
• Jussi otettiin kotiin, koska hän kasvoi täyteen miehuuteen jumalan koulussa.

Johtalanka 2: Tuhottu koulu ja venäjän kieli

Lapsievankelistan osuus arvoituksessa on ratkaistu.
Se on kuitenkin vasta alkua. Miten kummassa venäjänkieliset lähetystyölehtiset ovat kulkeutuneet lappilaiselle alakoululle? Kuka rakennuksen on tuhonnut?
Lähistöllä asuvat kyläläiset osaavat valaista tapahtumia jonkin verran. Se kuitenkin vain lisää hämmennystäni.
• Koululla pyöri jossain vaiheessa jotain venäläisen lastenkodin porukkaa. Ne veti siellä uskonnollisia leirejä. Sitten sinne pesiytyi huumejengi, joka tuhosi sen kokonaan.
Ööh, okei. Huumejengin vielä ymmärtää, mutta mitä ihmettä uskonnollinen, venäläinen lastenkoti tekee hylätyllä rovaniemeläisellä alakoululla?
Kysymys on yksinkertainen, suorastaan kohtuullinen, mutta vastauksen mittasuhteet ovatkin sitten kokonaan toista luokkaa.
Ilmenee, että koulun tapahtumat juontavat epäsuorasti juurensa vuonna 1991 tapahtuneeseen Neuvostoliiton hajoamiseen, kommunismin romahtamiseen ja Venäjän avautumiseen.
• Venäjälle tehtävän lähetystyön määrän voi sanoa suorastaan räjähtäneen tuolloin. Kommunismi nähtiin pimeänä voimana ja jokainen kirkko halusi viedä sinne omaa sanomaansa, kirkkososiologian dosentti Maija Penttilä taustoittaa puhelimessa.
Hän on tutkinut väitöskirjassaan ensimmäisen jälkikommunistisen sukupolven suhdetta uskontoon. Ennen Neuvostoliiton romahdusta uskonnot oli ajettu Venäjän alueella hyvin ahtaalle. Maan tuhatvuotinen ortodoksinen perinne koettiin vanhan vallan pönkittäjänä ja aivan viimeisiin vuosiin asti uskonnonvapaus oli maassa lähinnä nimellistä.
Sitten kaikki muuttui. Kommunismi-identiteetin kuolema jätti yhteiskuntaan ammottavan aatteellis-hengellisen tyhjiön.
• Yhtäkkiä kaikki oli sallittua. Se oli todella villiä aikaa Venäjällä. Moniarvoisuus koettiin pelottavana, koska siihen ei oltu kasvettu. Ihmiset etsivät uskonnoista selkeitä vastauksia ja voimakasta johtajaa, Penttilä kuvailee.
Tuohon markkinarakoon iskivät lähetystyöntekijät, kaikella kutsumuksensa kiihkolla.
Mutta jälleen kerran – miten tämä tarkalleen ottaen liittyy lappilaisen alakoulun alennustilaan?
Siten, että muuan rovaniemeläissyntyinen mies löysi yllättäen kutsumuksensa vieraillessaan kommunistisen järjestelmän rujoilla raunioilla, murmanskilaisessa lastenkodissa maaliskuussa 1998.
Mutta kuka hän on?

Johtolanka 3: Murtunutsydäminen mies

Mysteerimiehen henkilöllisyys selviää, kun soitan Rovaniemen kaupungille ja tiedustelen, kuka osti koulukiinteistön opetustoiminnan lakattua.
Torvisen Raimo.
Mutta kuka on Torvisen Raimo? Rovaniemeläiset tuttavat kuvailevat miestä omintakeiseksi hahmoksi; hyväntahtoiseksi ja heittäytyväksi lähetystyöntekijäksi, joka kohtasi hankkeissaan myös vastoinkäymisiä.
• Raimolla oli isot haaveet, helluntaiseurakunnan pastori Esa Pikkumäki kiteyttää.
Haluan ehdottomasti puhua Raimon kanssa. Kuulla hänen suurista haaveistaan.
Mutta mies ei asu enää Rovaniemellä, enkä löydä häntä numerotiedustelusta. Onneksi eräältä vanhalta tutulla on hänen numeronsa. Petyn, kun mysteerimiehemme ei vastaa puhelimeen eikä tekstiviestiin.
Ai niin, mutta mehän elämme 2010-lukua! Jäljitän Raimon Facebookista ja kirjoitan hänelle viestin.
Hiljaisuus jatkuu.
Olen jo vähällä luopua toivosta, tai oikeastaan Raimosta, kun tämä vihdoin ottaa yhteyttä. Mies osoittautuu, ainakin puhelimessa, juuri sellaiseksi kuin häntä on kuvailtu.
Ääni käy liikutuksesta paksuksi, kun mies palaa muistoissaan sinne, mistä kaikki alkoi; 1990-luvun lopun Venäjälle. Raimo toimi jo tuolloin lähetystyöntekijänä, auttoi muun muassa Venäjän juutalaisia siirtymään Suomen kautta Israeliin.
Vasta tulkki-työparin järjestämä vierailu murmanskilaiseen lastenkotiin kuitenkin kirkasti miehelle, mihin hänen kuuluu lähetystyöntekijän urallansa keskittyä.
• Lastenkodissa asuvat lapset oli jätetty heitteille. Osa oli kokenut todella traumaattisia asioita. Silti he tulivat syliin ja halasivat. Heillä oli valtavasti rakkautta annettavanaan ja valtava rakkauden jano. Se mursi minun sydämeni, mies kertoo.
Vuonna 2005 Raimo osti kotiseudultansa, Rovaniemen maalaiskunnalta vanhan, mutta toimintakuntoisen kyläkoulun. Kauppahinta oli huokeat 5000 euroa, mutta öljylämmitteinen talo oli kallis pidettävä.
Seuraavan kahden vuoden aikana Raimo järjesti koulun tiloissa neljä venäläisille lapsille ja nuorille suunnattua kesäleiriä, joilla opetettiin kristinuskon perusteita ja ihmeitä – muun muassa lapsievankelista Jussi Heikki Havukaisen tarinaa.
Kullakin leirillä oli noin 40 osallistujaa, iältään 7–17-vuotiaita. Viikon mittainen leiri oli lapsille ilmainen; Raimon perustama Barents Missio -yhdistys ja sen yksityiset rahoittajat hoitivat kustannukset ja huolehtivat viisumeista.
Raimon suurimpana unelmana oli perustaa kouluun venäläisten lapsityöntekijöiden koulutuskeskus. Haave ei kuitenkaan koskaan toteutunut.
Toiminta tyrehtyi, kun avioero sekä muut henkilökohtaiset kriisit ja rahojen loppuminen veivät herkältä mieheltä voimat. Rakennuksesta tuli lähinnä materiaalivarasto, jonka paikallinen nuoriso ja rikolliset sittemmin valtasivat itselleen ja tuhosivat.
• Se oli mulle valtava pettymys. Eikä vain pettymys, vaan häpeä ja tappio hengellisessä työssä. Meni monta vuota ennen kuin sisäistin, ettei se ollut yksin minun syyni, Raimo muistelee.
Tällä hetkellä mies asuu Honkajoella ja tekee Toivon tähti -yhdistyksen kautta lähetystyötä muun muassa eripuolilla Baltiaa. Mies on vihdoin oppinut säästämään itseään.
• Pidän tarkoin huolen siitä, että mulla on lepoaikaa, jotta pysyn terveenä, hän virkkoo kuulostaen varsin tyytyväiseltä.
Mutta huomaan, että unelma lappilaisen kyläkoulun valjastamisesta jumalan palvelukseen elää Raimossa yhä.
Puolittain itsekseen mies pohdiskelee, millaisia panostuksia rakennuksen kunnostaminen vaatisi. Hän muistelee haaveksivasti, kuinka tukevat talon kaksinkertaiset kiviseinät olivatkaan.
Niin tukevat, että niiden sisällä kestäisi tehdä ihmeitä.
Raimo ei kuitenkaan omista taloa enää. Se kuuluu nyt jollekin toiselle.

Jaatilansaaren kurssikeskus

Rukoushuone

Opettajien asunnot

Ylläolevissa kuvissa näkyy ensivaiheen vahingon teot- Mutta myös se, kuka on asialla. Paholainen on niin voitonriemuinen, ettei voi olla jättämättä puumerkkiään. Viisisakarainen tähti ja luku 666 kertovat kaiken, verenpunaisella valuvalla maalilla maalattu. Paholainen on halunnut tuhota sen työn jota olen tehnyt Herralle, osin on onnistunutkin, mutta lopullinen voitto on Herran.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>